Paikallisia mahdollistajia: LUTES rakentaa opiskelijoille polkuja yrittäjyyteen Lappeenrannassa
Kun opiskelijat kokoontuvat Lappeenrannassa kehittämään liikeideoita, kyse ei useimmiten ole valmiista yrityksistä tai tarkasti hiotuista suunnitelmista. Usein liikkeelle lähdetään kiinnostuksesta, kokeilunhalusta ja halusta nähdä, mihin oma osaaminen voisi riittää. LUT Entrepreneurship Society, eli LUTES, on olemassa juuri tätä varten.
Tarina
29.01.2026
LUTES on opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö, joka tarjoaa opiskelijoille rakenteita, ohjelmia ja tilaa kokeilla, mitä bisneksen tekeminen todella on. Yhteisöön kuuluu noin 1 200 opiskelijaa, joista noin 300 osallistuu toimintaan aktiivisesti. Toiminta on kasvanut vuosien varrella merkittävästi, mutta sen ydin on säilynyt samana: opiskelijat rakentavat toimintaa toisilleen, ja parhaassa tapauksessa koko maailmalle.
”Monelle LUTES on ensimmäinen paikka, jossa omia ideoita katsotaan tosissaan ja jossa pääsee kokeilemaan, mihin oma osaaminen voisi riittää”, sanoo LUTESin puheenjohtaja Oskari Salmivesi.

Opiskelijat vastuunkantajina
LUTES toimii täysin opiskelijavoimin. Hallitus ja ydintiimi vastaavat toiminnan suunnittelusta, ohjelmien toteuttamisesta ja tapahtumien järjestämisestä. Vastuuta jaetaan tietoisesti, eikä toiminta perustu valmiisiin malleihin tai ulkopuoliseen ohjaukseen.
”Tämä on yksi harvoista yhteisöistä, joissa annetaan oikeasti vapautta toimia – ja samalla vastuuta. Hallitus ei tee kaikkea itse, vaan opiskelijat pääsevät rakentamaan ja viemään asioita eteenpäin. Kukaan ei jää yksin, mutta kaikkea ei myöskään tehdä valmiiksi”, Salmivesi kuvaa.
Vuoden aikana LUTES järjestää kymmeniä tapahtumia, työpajoja ja hackathoneja. Toiminta on monitasoista: osa tulee mukaan yksittäisiin tapahtumiin, osa sitoutuu pidempiin ohjelmiin ja tiimityöhön.
Forward-kiihdyttämö kokoaa ideat ja tekijät
LUTESin toiminnan ytimessä on Forward-kiihdyttämö, kesäisin järjestettävä kymmenen viikon ohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita ja tiimejä eri aloilta. Ohjelmaan haetaan ideoilla, mutta valinnoissa painotetaan erityisesti tekijöitä ja motivaatiota.
”Idean ei tarvitse olla valmis. Forwardissa sitä lähdetään validoimaan ja kehittämään. Katsotaan, onko sille oikeasti kysyntää ja miten siitä voisi rakentaa toimivan bisneksen”, Salmivesi kertoo.
Ohjelman aikana osallistujat työstävät liiketoimintamalleja, harjoittelevat myyntiä ja pitchaamista sekä käyvät läpi yrittäjyyden perusasioita hyvin käytännönläheisesti. Viime kesänä ohjelmaan valittiin kymmenen tiimiä, jotka koostuivat yhteensä 26 osallistujasta.
”Kymmenen viikkoa on intensiivinen jakso. Se pakottaa tekemään päätöksiä. Ideat joko lähtevät eteenpäin tai jäävät siihen. Molemmat ovat arvokkaita oppimiskokemuksia.”
Forwardin rinnalla järjestetään myös lyhyempiä, viikon mittaisia kiihdyttämöitä, joissa painopiste on tekemisen rytmissä ja yhteisessä draivissa.

Kansainväliset kokemukset laajentavat ajattelua
Kaikki LUTESin toiminta ei tapahdu Lappeenrannassa. Taival-ohjelmassa opiskelijat ovat päässeet tutustumaan kansainvälisiin startup-ekosysteemeihin muun muassa Lontoossa, Berliinissä, San Franciscossa, Pariisissa, Amsterdamissa ja Soulissa.
”Kun näkee, miten maailmalla tehdään, se vaikuttaa ajatteluun valtavasti. Reissut ovat intensiivisiä ja avaavat silmiä. Ne luovat motivaatiota ja rohkeutta jakaa oppeja myös muille”, Salmivesi sanoo.
Kansainväliset kokemukset näkyvät myös konkreettisesti. Osa osallistujista on saanut harjoittelupaikkoja, osa työpaikkoja ja kaikki uusia verkostoja, jotka kantavat pidemmälle kuin yksittäinen reissu.

Avustus mahdollistaa toiminnan laajuuden
Säästöpankki Optian säätiön myöntämä avustus kohdistuu LUTESin keskeisiin ohjelmiin: Forward-kiihdyttämöön, Taival-ohjelmaan, hackathoneihin sekä LUTES Connect -kokonaisuuteen. Connectin kautta opiskelijat pääsevät mukaan tapahtumiin, verkostoihin ja sijoittajatapaamisiin myös Lappeenrannan ulkopuolella.
”Tällaisen toiminnan pyörittäminen vaatii resursseja. Ilman tukea moni asia jäisi pienemmäksi, ja erityisesti matkat ja mahdollisuudet liikkua ja kohdata muita toimijoita”, Salmivesi sanoo.
Avustus mahdollistaa sen, että ohjelmia voidaan toteuttaa kunnianhimoisesti ja pitkäjänteisesti. Se antaa opiskelijoille mahdollisuuden oppia, kokeilla ja ottaa vastuuta ympäristössä, jossa epävarmuus on sallittua.

Polkuja, ei valmiita vastauksia
LUTES ei lupaa, että jokaisesta osallistujasta tulee yrittäjä. Sen sijaan se tarjoaa välineitä ja kokemuksia, joiden avulla opiskelijat voivat tehdä omia valintojaan.
”Ajatus on, että kun ihmiset lähtevät täältä eteenpäin, heillä on draivi ja työkalut tehdä asioita yrittäjinä tai muualla työelämässä. Kaikkien ei tarvitse perustaa yritystä, mutta moni löytää täällä suunnan”, Salmivesi sanoo.
LUTES toimii monelle lähtöpisteenä: paikkana, jossa ideat saavat tilaa ja jossa tekeminen muuttuu vähitellen osaamiseksi. Säästöpankki Optian säätiön tuki on osa tätä kokonaisuutta ja mahdollistamassa arkea, jossa opiskelijat voivat rakentaa polkujaan askel kerrallaan.
Seuraa LUTESia:
Instagram: @lut_es
Nettisivut: www.lutes.fi