Säästöpankki Optian säätiön avustushaku käynnistyy – 300 000 euroa jaossa Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomen hyväksi
Säästöpankki Optian säätiön ensimmäinen avustushaku käynnistyy pian. Hakuaika on 1.–30. syyskuuta 2025, ja jaossa on yhteensä 300 000 euroa apurahoja ja avustuksia alueen ihmisten ja yhteisöjen hyväksi. Päätökset tehdään joulukuussa, ja tuet maksetaan heti päätösten jälkeen.
Uutinen
29.08.2025
Tulevaisuususko säätiön toiminnan keskiössä
Nuorisobarometrin (2024) mukaan nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut yli 20 prosenttiyksikköä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Epävarmuus näkyy erityisesti nuorilla, työelämän ulkopuolella olevilla ja alueilla, joissa pelätään jäävän kehityksestä jälkeen. Kun toive tulevasta horjuu, syntyy helposti ulkopuolisuuden, epäluottamuksen ja passiivisuuden kierre.
Optian säätiön ydintehtävä on luoda uskoa tulevaan siellä, missä sitä tarvitaan. Ensimmäisessä haussa painopiste on alueellisen elinvoiman vahvistamisessa ja nuorten tukemisessa.
Kenelle tukea myönnetään?
Avustuksia ja apurahoja voivat hakea yhteisöt, järjestöt ja muut toimijat, jotka edistävät säätiön tarkoitusta. Tukea voidaan myöntää esimerkiksi:
- Hankkeille, jotka lisäävät talousosaamista ja säästäväisyyttä
- Koulutus- ja oppimisympäristöjen kehittämiseen
- Kulttuurihankkeille ja tapahtumille, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä
- Demokratiaa ja osallisuutta tukeville toiminnoille
- Alueellisille kehittämisprojekteille ja nuorten hyvinvointia edistäville aloitteille
Painopiste on projekteissa, joilla on paikallista merkitystä ja laajempaa vaikuttavuutta.

Päätöksenteko ja kriteerit
Hakemukset käsitellään lokakuun aikana, ja päätökset tehdään ja julkaistaan joulukuussa. Valinnassa painotetaan säätiön sääntöjen mukaista tarkoitusta: säästäväisyyden, taloudellisen kasvatuksen ja koulutuksen edistämistä sekä kulttuurin, demokratian, tieteen, hyvinvoinnin ja alueellisen kehityksen tukemista erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Miten haet?
Hakeminen tapahtuu säätiön verkkosivujen kautta sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksessa kuvataan hankkeen tavoitteet, toteutustapa, aikataulu ja arvioitu budjetti. Hakuohjeet ja lomake löytyvät osoitteesta saastopankkioptiansaatio.fi/hae-avustusta.

Mikä on Säästöpankki Optian säätiö?
Vuonna 2024 perustettu Säästöpankki Optian säätiö on yhteiskunnallinen ja voittoa tavoittelematon toimija, joka omistaa Säästöpankki Optian. Säätiö jatkaa Säästöpankkiaatteen perintöä: paikallista hyvän tekemistä, talousosaamisen vahvistamista ja yhteisöjen tukemista. Sen varat tulevat Säästöpankki Optian pankkitoiminnan voittovaroista maksettavista osingoista, jolloin pankin menestys kanavoituu suoraan alueen hyväksi.
Säätiön visiona on “Toiveikas Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomi” – alueet, joissa ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa tulevaan, yhteisöt voivat hyvin ja tulevaisuus tuo enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.